Valmistuin, eli mikä minusta oikein tuleekaan isona?

15.6.2017

Koulumme päättyi viime viikolla ja valokuvaajan tutkinto on nyt suoritettu. Voi onnea :)

En päässyt viimeisenä koulupäivänä paikalle (olikin kouluvuoden ainoa kerta, kun olin pois) ja hain todistukseni eilen. Jotenkin asia tuntui konkreettiselta vasta sitten, kun todistus oli oikeasti kourassa.

Nyt olo on jotenkin hämmentynyt - en vielä tiedä mihin suuntaan edetä.

Valokuvaajahan ei ole koskaan valmis, ja vaikka opiskelisi kuinka pitkään ja paljon, oppimista riittää aina. Olen pohdiskellut, perustaisinko toiminimen ja alkaisinko ihan kunnolla panostaa kuvaushommaan (mikä vaatisi roppakaupalla rohkeutta ja huolellista suunnittelua), vai pidänkö homman ihan suosiolla toistaiseksi pienenä puuhasteluna. Olen tässä samalla kirjoitellut joitakin lehtijuttuja ja sekin on ollut mieluisaa, mutta valokuvaukseen on kyllä paljon enemmän sekä intohimoa, että osaamista.

Jos jotain haluaa tapahtuvaksi, sen eteen on tehtävä jotain. Onneksi mitään ei kuitenkaan tarvitse päättää heti tänään.

Juuri nyt tuntuu myös ihan hyvältä, että kuukaudessa on taas kaksi päivää enemmän vapaavalintaiseen käyttöön (siitä huolimatta, että valokuvauksen opiskelu olikin juuri se, mihin aikani mieluiten käytin). Vaikka sitten blogin kirjoittamiseen tai valokuvaukseen. Tai ihan vain olemiseen.

Mies kyllä kuulemma laskee vain sekunteja siihen, kun keksin jonkun seuraavan projektin, mutta aion nyt hetken nauttia ihan vain olemisesta tässä ja nyt :)




Mies toi todistuksen kunniaksi kukkia (jännä kun oli valinnut pioneja ja liljoja)...


... ja itse ostin itselleni lahjaksi nahkatakin. Olen etsiskellyt sellaista jo pitkään, ja olisin mieluiten ostanut käytetyn, mutta sopivaa ei ole vain sattunut kohdalle. Eilen tuli vastaan täydellinen yksilö, ja mietin kovasti, voinko ostaa uuden nahkatakin. Valmistustiedoissa sanottiin, että tämä on valmistettu ruuaksi jo käytetyistä eläimistä, eikä niitä ole varta vasten kasvatettu vaateteollisuutta varten, joten tohdin ostaa tämän.


Lisäksi ostin hauskan lintuhuivin ja sinivalkoisen hameen. Olen jo pidempään himoinnut jotain sinivalkoista (varmaan siksi, että sitä on tänä keväänä joka paikassa) ja tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä :)


Ihanaa ja aurinkoista loppuviikoa, darlings!

8 kommenttia:

  1. Onnea valmistumisesta. Kuvaajan tutkinto on se mistä itse olen kauan haaveillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nanni ♥ Pidän peukkuja - ja uskon - että sinunkin haaveesi vielä toteutuu! :)

      Poista
  2. Upeita kuvia ja onnittelut valmistumisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piia! ♥
      PS. Kävin vilkaisemassa blogiasi ja olipa kaunis - liityin heti lukijaksi :)

      Poista
  3. Voi miten kauniita valokuvia ja ihana blogi täältä löytyikään! Kirjauduin heti lukijaksi ja jään ehdottomasti seurailemaan <3
    Aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Merita! Minäkin aloin heti seurailemaan sinua :)
      Ihanaa viikonloppua sinne myös! ♥

      Poista
  4. Ihania kuvia ♥ Lämpöiset onnittelut valmistumisestasi! :)

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.