Jouluista downshiftausta

5.12.2016

Joulufiilikseni tuntuu lässähtävän vuosi vuodelta. Kaipaan toki rauhaa ja hiljaisuutta, sekä aikaa perheeni kanssa, mutta yhä enenevässä määrin kammoksun kaikkea hössötystä joulun ympärillä. Ja sitä tavarapaljoutta! 

Tässä kun on koittanut vähitellen hankkiutua mahdollisimman monista ylimääräisistä tavaroista eroon, ei tee yhtään mieli hankkia mitään uutta. Lahjojen ostamista onkin lähipiirin kesken vähennetty yhteisestä sopimuksesta roimasti. Olen myös pyöritellyt mielessäni ajatusta lahjoittaa kerrankin joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen. Se taitaakin olla kovin lähellä, sillä en ole vielä tehnyt elettäkään joulukorttiasian edistämiseksi. Tosin vaikka saisinkin aikaiseksi lähettää kortit, aion kyllä silti laittaa rahaa myös hyväntekeväisyyteen 

Poikien joulukalenterirekat on otettu käyttöön, mutta niihinkään ei tee mieli hommata mitään kovin turhaa krääsää - nurkat kun tursuavat jo vanhoista leluista, joista niistäkin suurin osa taitaa olla käyttämättä. Tonttu onkin toistaiseksi jättänyt naposteltavaa (rusinoita ja kuivattuja hedelmiä), taikatussit (piirtäminen pysynee muodissa vielä pitkään) ja tarroja (olivat jo valmiina kaapissa). Pojat tarvitsisivat myös heijastimet, joten sellaisetkin on varmaan lähiaikoina tulossa. Samoin paperille kirjoitettuna jotain kivaa yhteistä tekemistä: uimareissu, retki, makkaranpaisto ym.

KonMari on luettu ja nyt pitäisi tarttua kunnolla toimeen tavaranraivauksessa. Paljon on saanut jo lähteä, mutta paljon on myös vielä nurkissa pyörimässä. Jäämistötavaran läpi käyminen on paitsi raskasta, myös hidasta. Eteen tulee valokuvia ja tekstejä - muistoja. Esimerkiksi niitä elämänohjeita mummeilta ja äideiltä.  (Äiti oli muuten ihan ehdoton bullet journal -edelläkävijä...)

KonMarin hengessä pitäisi päättää, mitkä tavaravuoremme edustajista pirskahtelevat tarpeeksi iloa ja ansaitsevat tulla säilytettäväksi.

Ja kun nyt joulusta puhutaan...


... ainakin nämä söpöläiset saavat vielä jäädä :)


Olen säästellyt poneja siltä varalta, että saisin joskus tytön. Ponitytön sijaan tuli kaksi poikaa :D ja jostain syystä en ole vielä raaskinut antaa poneja poikiemme suht villeihin leikkeihin. Tokkopa ne heitä edes kiinnostaisivat..? (Poika-aiheesta muuten yksi vanhempi postaukseni täällä.)

Poikien lisäksi poneilla onkin aina paikkansa sydämessäni - tulen aina muistamaan sen joulun (Mummin luona, kuten aina), kun sain lahjaksi tuon pehmoisen, liilan ponin 

Samana jouluna sain myös minulle kovin rakkaan ballerina-soittorasian, joka soittaa iki-ihanaa You light up my life -laulua.


Nyt terveisiä Delhistä, Intiasta. (Täällä pystyy ainakin hetkeksi unohtamaan koko joulun.)

Kävelin eilen illalla hierontaan.

Ylläni ruusunpunertavana hehkuva taivas, tuikkivia tähtiä ja kenollaan makaava kuunsirppi. Kolmisenkymmentä tyyppiä huuteli matkallani: "Good evening, ma´am!"

Vessassa asioituani wc-palvelijatar siivoojatar avasi puolestani vesihanan, annosteli saippuan, katseli vieressä kun pesin käteni ja ojensi lopuksi minulle pyyhkeen. Vaikka toisinaan (= jatkuvasti) siivoojaa kaipaankin, sellaiseen palveluun en uskoisi koskaan tottuvani.



Kuvat kännykkäkuvia. Downshiftaus ulottuu tällä hetkellä näköjään jokaiselle elämän osa-alueelle :D


2 kommenttia:

  1. Ihana postaus täynnä viisaita ajatuksia!
    Kiva huomata että yhä useammat tekevät samankaltaisia päätöksiä mm. joululahjojen suhteen. Aikoinaan avioeron jälkeen pienituloisena yksinhuoltajaäitinä minun oli oikeastaan olosuhteiden pakosta tehtävä päätös lähipiirin kanssa, että vain tytöille ostetaan lahjoja, ja heillekin tiukkaa harkintaa käyttäen.
    Päätös on pitänyt edelleen ja nyt on sitten tuore tyttärenpoika ainoa suvun jäsen, jolle tulee lahjoja ostettua. Siinä voi kyllä homma hieman karata käsistä, ainakin minulla ja äidilläni ;)

    Nuo My little ponyt toivat kyllä valtavan ihania muistoja mieleen ♥ Eihän niistä voi luopua, ovat niin söpöjäkin eikä niitä voi katsoa hymyilemättä :)

    Ihanaa joulun odotusta sinne sinulle ja perheellesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, ihanainen Ansku ♥ Ihanaa joulun odotusta sinne teille!

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.