Tuokiokuvia Manhattanilta osa 2

16.2.2016

Onni on sitä, kun kotiuduttuaan töistä 13,5h työvuoron jälkeen klo 01:30 saa aamulla  nukkua niin pitkään kuin nukuttaa (=11), ja herättyään näkee kaihdinten lomasta kimpun kevätauringon säteitä.

Onni on myös sitä, että voi ennen nukahtamistaan lukea tovin loistavaa kirjaa.

Tällä hetkellä luen Grace Kellyn elämäkertaa (Donald Spoton kirjoittama), joka on niin hyvä, etten millään malttaisi laskea sitä käsistäni. Lisäksi lukeminen on hidasta, kun on pitänyt samalla katsoa erityisen kiinnostavan oloisten elokuvien trailereita ja kohtauksia youtubesta, ja laittaa ylös niiden elokuvien nimiä, jotka ehdottomasti haluan tsekata niin pian kuin mahdollista. Yksi niistä on esim. Rivieralla Cary Grantin kanssa kuvattu Varkaitten paratiisi.

Grace Kelly on ollut mielestäni yksi universumin karismaattisimmista ja tyylikkäimmistä elokuvatähdistä. Googlailin hänestä otettuja valokuvia ja törmäsin mm. tähän Marie Clairen juttuun. Huokaus. Kerrassaan hurmaavia otoksia. Samoin nämä kuvat, jotka on ottanut Gracea Jamaicalla kuvannut Howell Conant.

Täydellisen tyylikkäistä ja aistillisista kuvista sitten vähän maallisempiin ja vaatimattomampiin... eli tässäpä loput viimeviikkoisista New Yorkin kuvista :D

Aurinkoista tiistaita, muruset! <3





































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.