Xi´an

1.9.2015

Kävin vähän aikaa sitten työn puolesta ensimmäistä kertaa elämässäni Kiinan Xi´anissa.

Tässäpä (paljon) sekalaista kuvasatoa reissulta.

En jaksanut tutustua kaupunkiin sen kummemmin, kuin käveleksimällä ympäriinsä kamera kourassani melko pienen matkan säteellä. Vähäinenkin tutustuminen osoitti kaupungin olevan täynnä hulinaa, värejä, hajuja tuoksuja ja tungosta. Ärsykkeitä niin silmille, kuin muillekin aisteille. Kiinalaisten oman tilan käsitys poikkeaa meikäläisestä melkoisesti ;)

Nukuin pari kaupungissa viettämääni yötä huonosti. Ensimmäisenä yönä uni katkesi kovaääniseen (kiinankieliseen) puheeseen/huutoon ensin hotellihuoneeni oven takana, sitten viereisessä huoneessa. Meteliä kesti aamuviidestä kahdeksaan. Kävin kolmeen otteeseen pyytämässä hiljaisuutta, tuloksetta. Sittemmin kuulin, että tyypit olivat harjoitelleet lauluesitystä... Itse sain unen lopulta aamukahdeksalta, mikä johti siihen, että seuraavana iltana uni ei tullut niin aikaisin, kuin olisin toivonut.

































































































Katukojusta olisi voinut napata mukaansa iltapalaa...





Jos katukojujen anti ei niin - ainakaan kaikilta osin - houkuttanutkaan, sai tällainen kasvis- ja kalansyöjä kuitenkin vatsansa täyteen ravintolassa :) 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.