Toisenlainen käsityöpostaus

25.9.2015

Eli ei ne kaikki mene niinku Strömsöössä. Kaikki ei edes niinku Ratulassa.

Blogissa on välillä hiljaista, kun on tätä perhe-elämää ja sitten kaikkia muita askareita. Ja ne muut askareet on joskus käsitöitä ja ne käsityöt puolestaan on joskus ihan täyttä ajanhukkaa.

Tein Miehelle synttärilahjaksi pussukan iPadille.



Ideahan tässä on (minusta ainakin) aika tyylikäs: neulottu, mustavalkoinen siksak -pussukka.

En saanut ihan valmiiksi kesäkuisiin synttäreihin mennessä (kun on tätä perhe-elämää) ja lupasin, että heti ajan salliessa tekaisen valmiiksi.

Aika salli tässä taannoin (no ei oikeasti sallinut, mutta annoin itseni hetken aikaa tuudittautua siihen ajatukseen, että mulla olisi aikaa tehdä tämmöisiä) ja rupesin tuumasta toimeen: pussukasta uupui vielä vetoketju.

Siksak-neuleessa jää nurjalle puolelle paljon pitkiä lankoja, joihin se pädi takertuu, kun sitä ujuttaa pussiin. Piti tehdä siis jonkinnäköinen vuorikangas. Siitä tuli liian iso.

Yritin ommella vetoketjun. Se oli ensin liian pitkä, lyhensin. Sitten se asettui rumasti, joten rupesin vähän leikkaamaan ja "siistimään". Se purkautui. Lisäksi pussukan reunat alkoivat tuhertamiseni seurauksena repsottaa ikävästi.


Lopulta nostin kädet pystyyn ja luovutin.

Että ei se Miesraukka nyt purjehdi palavereihin pädi hienossa siksak-pussukassa, ei. Joutuu käyttämään kaupasta hankittua koteloa, ehjää ja hyvännäköistä. Varmaan sitä harmittaa aika paljon.



Kesällä aloitetut villasukat viidakkolangasta ovat muuten edelleen kesken.

Pojille on myös tekeillä kaksi t-paitaa kesäksi. Ovat vielä kesken. Noh, syyskuussahan tässä vasta mennään. Saumurissa on joku ongelma, johon en missään välissä ehdi paneutua ja ompelukone on rikki.

Se on hei perjantai, eli oravanpyöräläisen onnenpäivä.

REIPASTA VIIKONLOPPUA! :D


PS. Jos jotakin jäi kovasti säälittämään, niin sai se Mies synttärilahjaksi jotain muutakin. Jotain kaupasta ostettua. Jonkun muun (ihan niinku valmiiksi asti) tekemää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.