Firenze

Roomasta olisi monia hyviä päiväretkikohteita (esim. Tivoli, Sperlonga, Ostia Antica). Valitsin Firenzen.

Lippu maksoi 43e/suunta, mikä verotti ikävästi matkabudjettiani, mutta toisaalta minusta matkustamiseen ja uusien paikkojen näkemiseen uhratut pennoset eivät koskaan mene hukkaan.

Tykkään tosi paljon matkustaa junalla sen helppouden takia: lipun ostaminen on helppoa ja tiedät aina, missä pitää jäädä pois.

Junassa on miellyttävää istua, se on ilmastoitu ja ohi lipuvia maisemia on kiva katsella. Tälläkin matkallani Toscanan pääkaupunkiin silmä lepäsi kauniissa maisemissa.

Ja näkemäni sytytti palon sydämeen: Toscanaan on ehdottomasti päästävä matkalle ihan ajan kanssa.

Maisemiin sai keskittyä ihan rauhassa - junan lähdettyä liikkeelle matkustajia pyydettiin kuulutuksella vaimentamaan puhelimen äänet, jotta kanssamatkustajat saisivat matkustaa häiriöttä.

Maisemia ihastellessani nautin matkaevästä: mozzarellapanini ja caffe latte, jotka tarjoili ehkä Armanin kuvastosta ravintolavaunun tiskin taakse pudonnut mies.

Kännykkäkamerasta on tullut nähtyjen asioiden tallentamisen lisäksi oleellinen osa matkaa myös reittien (ja reissujen) suunnittelussa. Olen ottanut tavaksi ottaa kuvia mm. nettikeskusteluista, netin kaupunkioppaista ja kartoista, niin ei tarvitse pitää mitään mukana paperilla. (Tosin Roomassa kuljetin mukanani pientä opaskirjaa, joka mahtui hyvin kameralaukkuun.)

Esimerkiksi Firenzeen saavuttuani (koska en ollut suunnitellut retkeäni junamatkaa kummemmin) otin kuvan turisti-infon vieressä seisovan infokyltin kartasta, johon oli merkitty tärkeimmät must see -paikat ja suunnistin sen avulla.

Firenzessä suuntasin ensiksi Duomolle. Sen ilmestyessä näkyviin kadunkulman takaa tuntui, että alkaa itkettää. Luultavasti kaunein koskaan näkemäni rakennus.

Pulitin pääsylipusta kympin ja kiipesin 463 rappusta Duomon huipulle, cupolaan, ja näkymät olivat hikisen ponnistelun arvoiset. Alla levittäytyvä Firenze oli ihan mielettömän kaunis. Kaupunki on juuri sopivalla tavalla sekoitus rosoisuutta ja taiteellisuutta.

Perillä sai väistellä kymmeniä selfie-tikkuja. Niin cupolassa, kuin kaikkialla muuallakin. Katukaupustelijoiden uusi hittituote, joita tyrkytettiin joka kadunkulmassa.

Nostan muuten hattua sille pariskunnalle, joka oli hinannut itsensä lisäksi cupolaan about 1- ja 3-vuotiaat tenavansa. Respect!

Toinen "virallisista" näkemistäni nähtävyyksistä: Ponte Vecchio -silta. Muuten tyydyinkin vain vaeltelemaan pitkin katuja ja kujia, ja nauttimaan tunnelmasta.

Firenzestä ostin Nomination-ketjuuni Firenzen liljan (kaupungin symboli). Roomasta ostin ankkurin.

Kun olin päättänyt ostaa juuri ankkurin (toivon, ja minulle myös mieheni symboli, jonka haluan myös tulevaan tatuointiini) ja etsiydyin koruliikkeeseen, astuessani ovesta sisään radiosta soi minulle kovin tärkeä kappale, Coldplayn Viva la vida. Se soi taustalla myös silloin vuosia sitten, kun Mies soitti minulle työmatkalleni New Yorkiin ja kysyi muutanko hänen luokseen asumaan.