14.4.2015

Hei hei, vesirokko...

... ei tule ikävä!

Eli taas saadaan ruksata yksi tauti yli tautibingosta.

Ihan hyvä saldo muuten tälle talvelle: sekä enterorokko, että viime ja tällä viikolla kärvistelty vesirokko. (Plus se meikäläisen parin viikon takainen vatsatauti...)

Reilu viikko sitten sairastui Poika, ja vajaa viikko sitten Pikkuveli. Poika pääsi eilen tarhaan. Pikkuveli on muuten jo ok, mutta vielä niin näppyläinen, että on vielä pari päivää kotona.

Olipahan taas yksi tauti ja samalla viikko elämästä, jotka olisin voinut ihan mieluusti jättää väliin!

Poika selvisi taudin suhteen vähällä, mutta erittäin kipakka uhma laski kaikkien mielialaa - koko viikko oli yhtä mielialojen ailahteluja, jatkuvaa huutoa ja tahtojen taistoa. Kun tähän lisää sen, että meneillään on kehitysvaihe, jolloin hän haluaa tehdä kaiken (tätä en voi kylliksi korostaa: kaiken) itse, niin soppa on valmis.


Pikkuveli on ollut muutoin oma iloinen itsensä, mutta tauti on ollut hänellä paljon ärhäkämpi.

Huoh. Jokohan tässä taas vähitellen pääsisi normiarkeen kiinni? Olispa aika kiva.

On tullut muuten töllötettyä niin paljon lastenohjelmia (Kyllä! Niin turmeltuneita ja välinpitämättömiä kasvattajia ollaan, että annetaan kersojen töllöttää pikkukakkosta päivittän, ja useina toisenkin kerran), että kaikkien pikkuperunoiden, taitosten, sukkapyykkien, sirkustemppuloiden sun muiden jälkeen olen ajatellut, etten enää hämmenny minkäänlaisista juonenkäänteistä. Väärässä olin. Pari päivää sitten katsottiin lasten kanssa joku Sohvasten perhe.

Juoni oli pähkinänkuoressa seuraavanlainen: Lapset jäivät isän kanssa keskenään kotiin (Hui!). Isällä oli kiire lätkätreeneihin, joten se tarjosi lapsille ruuaksi raakaa spagettia ja jotain muuta. Lasten kinuttua ja ruinattua aikansa isä hermostui ja lupasi hankkia näille koiran. Jotenkin (huomioni herpaantui hetkeksi, että en pysynyt ihan sataprosenttisesti kärryillä tapahtumien kulusta) kävi niin, että perheen isä taiottiin kaukosäätimellä koiraksi. Koira oli huonokäytöksinen ja pisti kämpän sekaisin alta aikayksikön, eikä sitä saanut millään kuriin. Isä ehdittiin muuttaa takaisin isäksi juuri ennen kuin äiti ehti huomata sekasotkun. Lopulta lapset eivät enää halunneetkaan koiraa, kun huomasivat miten hankalia sellaiset ovat.

Pitänee ruveta käyttämään vähän tiukempaa harkintaa sen suhteen, mitä ohjelmia meillä näköradiosta katsellaan.

Kahdestaan sairastamisessa on se etu, että telkkua voi tuijottaa kainalokkain kaverin kanssa...

... ja sohvaperunoina hengailujen välissä ajeluttaa kohtalotoveria traktorin perävaunussa.


Meikäläisen auto on muuten eilen katsastettu ja tänään vaihdettu kesäkumit alle, eli koko pitkä kesäaika taas edessä, jes! Kiva aika vuodesta :)

Ettei meininki pääsisi kuitenkaan liian iloiseksi, pudotin tänään puhelimeni lattiaan parista metristä. Hajosihan se. Juuri kun olin pari viikkoa sitten saanut näytön lasin korjattua - toisen kerran muutaman viikon sisään...

Puhelin hajosi, kun laitoin sitä hyllyn päälle turvaan Pikkuveljeltä. Kysymys taitaakin kuulua: millä suojellaan puhelinta MINULTA?! Hmph.

Nyt jos ehtis vielä pikaisesti ommella jotain, ennen kuin jäljelle jäänyt näppyläpeikko herää päikkäreiltä! Paljosta vetoa, että ihan turha toivo ;)


Iloa päivään!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti