´Tis the season ♥

17.12.2013

Rakastan joulua! Tänä vuonna emme kuitenkaan ole ihmeemmin voineet suunnitella sitä. Laskettu aika sattuu vasta loppiaiseen, mutta toki on mahdollista, että pikkuinen päättää tupsahtaa maailmaan jo aiemmin. En myöskään voi laskea sen varaan, että tulisin tässä raskauspäivien kertyessä yhtään ketterämmäksi. Aikani kuluu nyt jo sohvalla istuskellessa ja maatessa, lähes kaikki jouluostoksetkin tein eilen netissä. Oli muuten kätevää, voin suositella! Jos on joku tietty tuote mielessä, google vain sitä etsimään. Lisäksi tsekkasin eri alennussivustoja, ja jotain onnistuin löytämäänkin. Lähes kaikki nettikaupat tarjosivat myös ostosten toimituksen ilman postituskuluja. Siispä säästyi bensarahat hermojen lisäksi, kun ei tarvinnut sopulina jouluruuhkissa asioitaan toimittaa. Puolensa siis tässäkin kömpelyydessä. Olen muuten aina ajatellut, että olisi ihanaa olla raskaana juuri joulun aikaan - pitää näköjään varoa mitä toivoo... ;)

Jouluvalmisteluiden ollessa vaiheessa, ja oletettavasti jäädessä minimiin, on kuitenkin joitain jouluisia puuhia, joita en jätä väliin: perinteisiin kuuluu ilman muuta joulukorttien lähettäminen. Sitä en ole kovin usein jättänyt tekemättä, ehkä joskus opiskeluaikoina, jos silloinkaan. Yleensä olen/olemme askarrelleet ne itse. Mikäs sen ihanampaa kuin sytytellä kynttilöitä palamaan, kuumentaa maukas glögi, sujauttaa tunnelmallista joulumusiikkia soittimeen ja käynnistää joulukorttitehdas. (Musiikki, kynttilät ja glögi kuuluvat itsestään selvästi myös lahjojen paketoimiseen!) Viime vuonna oli esikoisemme ensimmäinen joulu, ja joulukorttimme oli jouluinen kuva hänestä. Ensi jouluna matkaan lähtee sitten varmasti kuva molemmista lapsista yhdessä :)
 
Tänä vuonna jouduin keksimään jonkun vaivattoman ratkaisun, joten päätin vähän oikaista, ja tehdä joulukortit tietokoneella itse ottamastani viimejouluisesta valokuvasta. Touhua siivittämässä ei muuten ollut joulumusiikkia (muuten kuin itseni hyräilemänä), saati kynttilöitä tai glögiä... Tänä jouluna tosiaan mennään sieltä missä aita on matalin.
 
Tällainen tuotos lähtee matkaan tänä vuonna:
 
 
Tämä eräänlainen DIY-osio jää muuten varmaan blogissani melko harvinaiseksi, hommien täällä harvemmin mennessä kuten Strömsössä :D

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.