Joulu, suloinen joulu ♥

24.12.2013

Se on täällä! Rakkain ja tunnelmallisin vuoden päivistä. Jouluaatto. Täynnä kauniita muistoja, onnea ja lupausta tulevasta.

Jouluaatto on saanut mielessäni taistella vuoden parhaan päivän paikasta yhdessä uuden vuoden aaton kanssa. Lapsen myötä se on kohonnut ykkössijalle, jotenkin se vain tuntuu nyt niin erityiseltä. Matka tähän on ollut pitkä ja hetkittäin kivinen, ja pitkään aikaan emme tienneet saammeko koskaan viettää joulua oman pikkuisen kanssa. Olemme olleet sanoinkuvaamattoman onnekkaita. Minulla on sylissäni taivas. Toivottavasti myös Sinulla ja ennemmin tai myöhemmin kaikilla omaansa kaipaavilla.

Carola: Himlen i min famn

Jouluaattona kaipaa erityisen paljon myös niitä, jotka ovat poissa. Olen molempien raskauksieni aikana kokenut suuret menetykset. Esikoista odottaessani menetin minulle maailman rakkaimman ja tärkeimmän ihmisen. Päivittäin suren, että hän ei ehtinyt nähdä Poikaa. Olen kuitenkin iloinen siitä, että ehdin kertoa hänelle odotuksestani. Toivon ja uskon, että hän jostain seuraa touhujamme ♥


Koska sekä Miehen, että minun poismenneet läheiset on haudattu kauas, emmekä pääse viemään haudoille kynttilöitä, meille on tullut perinteeksi sytyttää hautakynttilät oman pihamme suurelle kivelle, josta ne näkyvät myös joulupöytään.






Ihanaa, tunnelmallista joulua!
 
 


(Lumiukkokuva lainattu netistä vuosia sitten, alkuperäinen lähde ei tiedossa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.