19.4.2017

Postikortteja Kanarialta

Holahola!

Takana on pitkä työreissu, pidempi kuin vuosiin. En ole myöskään poikien saamisen jälkeen ollut kertaakaan yli neljää yötä pois kotoa, ja senkin verran vain pari hassua kertaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten ihanaa oli päästä takaisin kotiin ja kuulla poikien kertoilua hauskasta pääsiäisestä ja Ahvenanmaan-reissusta ♥ ♥ ♥ Hauskanpidosta huolimatta pojilla oli äidin tavoin ollut ikävä, Pojalla kuulemma niinkin paljon, kuin "kaksituhattakymmenen!" Tuumasin, että se on kyllä paljon se. Nyt saan onneksi nauttia piiiiitkään kotona olemisesta, voi onnea ♥

Kanarialla tuli valokuvattua, mutta ei juurikaan kirjotettua. Blogin muutenkin hiljentynyt kirjoitustahti johtuu itse asiassa muista kirjoitushommista - se aihe poikinee jossain vaiheessa jatko-osan siihen aiempaan onnellisuusaiheiden listaan :)

Toistaiseksi joudun vain hyväksymään, että aika ei vain millään riitä kaikkeen. Tänne kuvaan ja kirjoittelen silloin, kun aika sen vain suinkin sallii - en tästä höpöttelystä osaa tai halua luopuakaan.

Nyt ovat meneillään mielettömät pyykinpesusulkeiset, toiveissa olisi tälle päivälle myös edistää sitä muuta kirjoittelua taustatyön muodossa ja käydä edes pikaisella lenkillä Suomen ihanassa kevätsäässä. Edit. Juuri kun kirjoitin ja julkaisin tämän, alkoi sataa LUNTA. Whaaaaat!?!

Kivaa päivää!























13.4.2017

Ilmapallo tulostimessa (but of course)

Pojat ovat viime päivinä kyselleet kovasti, että milloin se kesä oikein tulee. Samaa olen miettinyt itsekin.



Onnellisena juuri pakkailin paksuimmat pakkashaalarit pois (vaikka nyyh, pojat varmaan kasvaa taas kesällä vähintään pari metriä ja ne on ensi talvena jo liian pienet), mutta odotan kuitenkin jo kieli pitkällä aikaa, kun piha ei ole enää edes luistinrata tai mutapainiareena, vaan pojat voi lykätä ulos shortseissa ja paidoissa ja CROCSEISSA, eikä tarvitse viritellä haalarin lenksuja - niitä jotka ovat vielä jäljellä, kun en ole saanut aikaiseksi ommella puuttuvien tilalle uusia - paskaisten aavistuksen likaisten kenkien ympärille.

En tiedä missä todellisuudessa ajattelin saavani aikaiseksi laittaa rairuohon kasvamaan. En ainakaan siinä samassa, jossa tulostimessamme on ilmapallo ja lapset pelaavat tennistä voimistelurenkailla ja television kaukosäätimellä. (Daa! En ollut tajunnut sitä erikseen kieltää...) Kuulin taannoin outoa ääntä yläkerrasta. Menin katsomaan ja havaitsin toisen pojan pelaavan jotain tenniksen tapaista voimistelurenkailla käyttäen kaukosäädintä mailanaan.

Seuraavana hetkenä yritin tulostaa tärkeää työpaperia, kun printteri alkoi ulvoa korviahuumaavasti. Sisältä löytyi ilmapallo. Siis sellainen, jossa oli ilmaa. Oli tungettu pienestä raosta sisälle.



Pikkuveljen kysymykset ovat jo kauan aikaa sitten muuttuneet "mikä" -kysymyksistä "miksi" -kysymyksiin. Nukkumaan mennessään hän haluaa tietää asioita, kuten miksi mä meen huomenna hoitoon, mistä me ihmiset ollaan tehty, mistä kävyt on tehty?



Onneksi kyselyihin kesän tulosta voi jo vastata, että ihan kohta! Ensimmäiset kukat (ylläolevien kuvien puistolumikellot) ovat tupsahtaneet pihallemme.

Ja näky, joka sai onnenkyyneleet silmiini:


Toisiaan kutsuvat muuttolinnut.

Saattoi oikein kuulla niiden huutelevan toisilleen äänet käheänä: "Kesä on kohta täällä!" Ja voi onnea - niinhän se on!

Poistuin hetkeksi siitä todellisuudesta, jossa tulostimessa on ilmapallo, haalarintaskut täynnä pikkukiviä, ja kohmeiset sormet pujottelevat märkiä ja hiekkaisia haalarinlenksuja pois kenkien ympäriltä - tavallista pidemmälle työreissulle. Ja kas vain, huomasin samantien ikävöiväni kaikkea sitä ♥ Onneksi tiedän, että pojilla on paljon hauskaa pääsiäistekemistä, ja Mies osaa vastata miksi-kysymyksiin... Vieläpä luultavasti paljon allekirjoittanutta paremmin ;)





29.3.2017

Voiko onni olla tässä?

Eilen sen tajusin, ja sanoin ääneen myös Miehellekin: me eletään NYTKU-elämää.
Siis just sitä, josta ennen haaveiltiin ja puhuttiin, että sitku.

Sitku meillä on lapsi (ei uskallettu koskaan haaveilla enemmän kuin yhdestä).
Sitku meillä on kesämökki.
Sitku meillä on peräkärry (on kyllä niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse aina miettiä ja vuokrata kärryä etukäteen - omakotitalossa sitä tuntuu tarvitsevan vähän väliä).
Sitku valmistun.
Sitku saan uuden työpaikan.
Sitku saan just sen työpaikan.
Sitku saan uuden kameran.
Sitku pääsen valokuvauskurssille.
Ja voi kun olisi vene, uusi tiskikone, isompi telkkari ja uudempi auto...

No nyt ne on - ja onko helppoa pysähtyä ja olla vain kiitollinen siitä mitä on saanut?

(Kuva omani)

Kun lapset kiukuttelevat ja väsyttää, eikä ole tarpeeksi aikaa olla kotona ja lasten kanssa, saati mökillä. Kun yhä odottelee vain sitä parempaa hetkeä: lomaa, iltaa, viikonloppua, työvuoron loppumista, pääsiäistä, kesää, sitä kun pääsee nukkumaan. Omaa aikaa... joulua ja juhannusta. Milloin mitäkin.

Ja kun pitäisi sen sijaan vain nauttia tästä hetkestä.

Siitä, että tässä se elämä nyt on, jota ollaan odotettu ja josta ollaan haaveiltu.

Se on tämmöistä, että välillä väsyttää ja kaikki kiukuttelee. Että aika ei riitä mihinkään, koska ollaan saatu juuri ne jutut, joista haaveiltiin. Ja totta, töitä on paljon, eikä perheen kanssa ehdi olla niin paljon, kuin haluaisi - mutta ihanaa, että on töitä.

Pitää vain koittaa tehdä niistä yhteisistä hetkistä sitäkin merkittävämpiä. Eikä välttämättä niinkään - tärkeintä on se, että vain ollaan yhdessä, sen olen pojistakin huomannut.

(Kuva omani)

Olen ollut viime aikoina vähän mörkki monestakin eri syystä, joten päätin aurinkoisen päivän lenkillä vielä listata kiitollisuuden aiheita varmemmaksi vakuudeksi ja pieneksi muistutukseksi.

♥ Olen saanut kaksi ihanaa poikaa. Tämä on luonnollisesti kaikista suurin, paras ja ihanin toteutunut haave, jota ei mikään tule koskaan, ikinä, milloinkaan ylittämään.

♥ Olen mennyt naimisiin maailman ihanimman puolison kanssa. Tämä on myös toteutuneiden haaveiden parhaimmistoa.

♥ Työskentelen haaveammatissani lentoemäntänä ja rakastan työtäni yhä, lähes 12 vuoden jälkeen.

♥ Asun omakotitalossa.

♥ Saan opiskella valokuvausta.

♥ Kesämökkimme on vanha saaristolaistorppa meren rannalla.

♥ Minulla on makuuhuone (asuin pitkään yksiössä...)

♥ ja kodinhoitohuone :D

(Kuva omani, sitaatti tuntematon.)

Ja vielä toteutumattomia haaveita - koska niitäkin pitää olla, ja jatkossakin pitää jaksaa ja haluta inspiroitua:

♥ Haluaisin asua meren rannalla, mieluiten vanhassa talossa. Ympäri vuoden - ei vain silloin, kun Suomen kesäsää sallii mökkeilyn.

♥ Haluaisin elää terveenä vanhaksi niin, että ehtisin nauttia eläkepäivistä hyvinvoivana ja mahdollisimman virkeänä.

♥ Haluaisin vielä kaksi tatuointia, tiedän jo millaiset ne ovat.

♥ Haluan päästä Australiaan

♥ Enkä myöskään kieltäytyisi muutamasta uudesta linssistä kameraan ;)

(Lisää ihania aforismeja täällä.)

Juha Tapion sanoin:

"Voiko onni olla tässä, kun ollaan vaan, eikä edes pyrkimässä sen suurempaan? Voiko onni olla tässä - menneet menneet, muu tuloillaan?" (Ukkosta ja ullakolla)


Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Mikä haave pitää sinut liikkeessä?



24.3.2017

Äiti mihin sun tissit meni?

Maanantaina oli kevätpäivän tasaus. Noin muutenkin elämässä tuntuu näin kevään edetessä, että valoisia hetkiä on pimeitä enemmän.

Tein kevään kunniaksi jo pari hankintaa mökille!

Löysin Torista aivan ihanan silkkitäkin ja -patjat. Patjoja en ollut haeskelemassa, mutta ostin ihan ex tempore, kun myyjä meni niitä vilauttamaan...





Kelpasivat myös Ensimmäiselle Koekäyttäjälle, huh... :D


Minulle jäi vielä optio toiseen roosaan täkkiin, mikäli sellainen vielä myyjän mökiltä löytyy :)


Poika sairastui maanantaina elämänsä ensimmäiseen angiinaan, joten hengailtiin alkuviikosta kotosalla. (Aika jännä, kun Mies sattui juuri samana päivänä lähtemään parin päivän työreissuun.)

Ostettiin kevään kunniaksi tulppaaneja, hän sai valita värin. Se oli punainen - siitäkin huolimatta, että hän toissapäivänä iltapalapöydässä tiedotti, että punainen ei itse asiassa ole enää hänen lempivärinsä, vaan keltainen. Ihan sattumoisin sama kuin hänen parhaillaan syömässään mehujäätelössä.



Mulla on kesken Eve Hietamiehen Hammaskeiju ^ (Yösyötön ja Tarhapäivän jatko-osa). Suosittelen!

Kuljetin tätä mukana autossa pari päivää, että voisin edes hetken lukea, kun pojat torkahtavat. Noh, niin hienosti kuin homman suunnittelinkin, Poika ei nukahtanut ollenkaan ja Pikkuvelikin vain lyhyeksi hetkeksi. Taudit on nyt voitettu, joten olen jatkon suhteen varovaisen optimistinen.

Vaikka hermoromahdus oli taas "oman ajan" puuttumisen johdosta lähellä (no tuli niitä varmaan muutama), olen myös taas monien keskustelujemme ansiosta paljon viisaampi.

Opin mm. sen, että "kun kylmä ja kuuma ilma pussaavat, syntyy ukkonen ja mä pelkään sitä". Pikkuveli tiesi tämän minulle kertoa. Halusi sitten luonnollisesti lisätietoa aiheesta ja tivasi ikuisuudelta tuntuvan ajan, että nyt ne salamat on pois, missä ne nyt on, ja miten ne pääsee tuolta taivaalta pois.

Jos joku innostuisi kirjoittamaan sellaisen kaikkien maailman kysymysten vastauskirjan, niin olisin ensimmäisenä jonossa tilaamassa, vink vink vaan! Siis ihan sellaisia perusjuttuja, kuin että mikä on luontoäiti, mikä on tamponi, tai mihin minun tissit häviää kun menen selälleni. 






Tänään meille tulee vieraita ja saan tekosyyn ihan oikean syyn yrittää aikaansaada sitä unelmieni porkkanakakkua. Valitsin leipuri-idolini (ja kenties myös pukeutumis-idolini #girlcrush) Leilan ohjeen (löytyy täältä), siitä lisää tuonnempana.

Iloista viikonloppua beibet! :)



20.3.2017

Talvilomalla

Ollaan oltu lomalla. Ihan totaalisen lomalla. Kaikesta :)

Käytiin ruotsinlaivalla, kylpylässä, elokuvissa ja ystävien luona.

Kainuulaisen kahvilan - kerrassaan ihastuttavan sellaisen - seinältä (vessan seinältä, jos nyt ihan tarkkoja ollaan) bongasin tämän Holstee Manifeston, jonka aion tilata julisteena kotiin seinälle:


Asennetta toteutettiin myös kyseisessä kahvilassa järkyttävän hyvillä kakkupaloilla herkuttelemalla.

Samoin muuten Tukholman Junibackenissa elämäni parhaalla porkkanakakulla, jollaista aion itsekin opetella tekemään. (Otaksun salaisuuden piilevän paksuimmassa koskaan näkemässäni päällisessä, mutta sehän selviää vain testaamalla...)

Suurimman osan ajasta kamera ei ollut mukana toiminnoissa, jonkun verran kuitenkin:











Pakko vielä laittaa tähän lopuksi Pojan ennen reissua piirtämä kuva perheestämme. Sateenkaaren alla iloisesti ydinporukan lisäksi kotieläimet (myös edesmenneet), mummu ja setä.


Katseltiin eilen illalla 101 dalmatialaista, Poika makoili pitkällään pää sylissäni. Isäkoira laskeskeli huolissaan pentujaan ja totesin Pojalle, että niin ne poikaset ovat kaikille äideille ja isille tärkeitä.

Hän totesi siihen: "Niin, vaikka ne välillä kiukuttelisikin."

Just niin ♥